Terveysehdokkaan vaalikone kertoo kuntapäättäjien terveyslupauksista

Yksi elämä -verkoston teettämän kyselyn mukaan äänestäjät arvostavat terveyttä aiempaa enemmän. Terveysehdokas.fi-vaalikoneessa kuntavaaliehdokkailla on tilaisuus kertoa, mihin terveystekoihin he kuntapäättäjinä sitoutuvat.

Ehdokkaiden palvelussa antamat lupaukset pohjautuvat esimerkkeihin terveysinvestoinneista ja niiden taloudellisista vaikutuksista. Vastaustensa perusteella kukin ehdokas saa 1–5 tähteä.

Merkittävistä kansanterveysjärjestöistä koostuvan Yksi elämä -verkoston teettämän kyselyn mukaan äänestäjät arvostavat nyt terveyttä aiempaa enemmän.

Lokakuussa 2020 tehdyssä kyselytutkimuksessa 62 prosenttia vastaajista odotti kuntavaaliehdokkaalta terveysasioiden edistämistä, kun marraskuussa 2016 vastaava osuus oli 53 prosenttia. Kummassakin kyselyssä reilu neljännes (29 prosenttia vuonna 2020 ja 28 prosenttia vuonna 2016) vastaajista odotti kuntavaaliehdokkaansa edistävän terveysasioita silloinkin, kun kustannukset ovat säästöjä suuremmat. Kyselyt*) on toteuttanut YouGov Finland.

Terveysehdokkaan vaalikoneen voi täyttää 25.5. saakka osoitteessa Terveysehdokas.fi/ehdokkaalle. Tähän mennessä lähes1 800 kuntavaaliehdokasta on tehnyt vaalikoneeseen profiilin. Äänestäjät voivat etsiä vaalikoneesta helposti ja nopeasti mieleisen terveysehdokkaan vaalipäivään saakka.

Terveysehdokas.fi-vaalikoneeseen profiilin tehneet ehdokkaat

Tilanne 21.5.2021 

Avoin puolue                                             1

Eläinoikeuspuolue                                    1

Feministinen puolue                                 1

Kansalaispuolue                                       1

Kansallinen Kokoomus                         324

Kristallipuolue                                         23

Liberaalipuolue – Vapaus valita                3

Liike Nyt                                                  39

Perussuomalaiset                                 612

Piraattipuolue                                          14

Sininen tulevaisuus                                   5

Suomen Kansa Ensin                                3

Suomen Keskusta                                  251

Suomen Kommunistinen Puolue                2

Suomen Kristillisdemokraatit                  221

Suomen Ruotsalainen Kansanpuolue      26

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue  263

Vasemmistoliitto                                      145

Vihreä liitto                                               152

Valitsijayhdistykset                                    17

 

*) Tutkimusten kohderyhmään kuuluivat 18–74-vuotiaat suomalaiset. Kokonaistuloksissa (N=1005/2020 ja N=1006/2016) keskimääräinen virhemarginaali on ±2,8%-yksikköä suuntaansa.